Terassin perustus TEPE-perustuskivillä

Vinkit TEPE-terassiperustuskivien helppoon ja sujuvaan käyttämiseen löydät täältä.

Terassin pilariperustus

Kaikki alkaa pohjatöistä ja tukevasta perustuksesta

Terassia tai uutta piharakennusta suunniteltaessa tärkein jää usein unohduksiin. Pintamateriaaleja sekä näkyviä ratkaisuja mietitään huolella, mutta näkymättömiin jäävä perustus saa harvoin tarvitsemaansa huomiota. Terassin tai piharakennuksen oletetaan kuitenkin tarjoavan iloa vuosiksi eteenpäin, joten perustuksen on oltava luja.

Toisinaan käy myös niin, että vuosien kuluessa terassi laajenee tai siihen asennetaan kenties lasituksia – ja silloin aiemmin tehdyt kevyet perustukset eivät enää riitäkään kantamaan terassin kuormaa. Kun siis ryhdyt rakentamaan terassin perustusta, tee se kerralla kunnolla – näin saat perustuksen, johon voit todella luottaa.

SELVITÄ MILLAINEN MAAPERÄ ON

Terassin perustustapaan vaikuttaa maaperä. Tiiviillä, routimattomalla maapohjalla riittää maan pintakerroksen kuoriminen ja pinnan tasoittaminen hiekalla tai soralla. Mikäli maaperä on routivaa, suositellaan routaeristyksen käyttämistä.

Terassin perustus TEPE-pilarikivellä

TEE TARVITTAVAT POHJATYÖT

Terassin pilariperustus tai harkkoperustus soveltuu sekä routimattomalle, tiiviille maaperälle että myös routivalle maaperälle. Tiiviillä, routimattomalla maaperällä anturalaatat voi asetella suoraan tasatun sorapohjan päälle, ja jatkaa terassin perustuksen rakentamista pilarikivellä sekä tarvittaessa käyttää korokekiviä perustuksen korkeuden säätelemiseen.

Routivalla maaperällä pohjatöiden merkitys korostuu, ja on huolehdittava myös routaeristyksestä. Pintamaata on tällöin kaivettava pois vähintään 50 cm, ja huolehdittava huolellisesta routaeristyksestä. Lopuksi perustuspilaria varten kaivettu kuoppa täytetään soralla ja maa tiivistetään. Tämän jälkeen rakentamista voi jatkaa anturalaatan ja pilarikiven avulla.

Mikäli olet epävarma maaperän laadusta tai perustuksen rakentamiseen liittyvistä seikoista, kannattaa aina kysyä neuvoa ammattilaiselta. 

SUUNNITTELE PERUSTUKSET

Jotta terassista tulee tukeva, se vaatii alleen riittävästi perustuspilareita. Perustuspilareiden määrään vaikuttavat terassin koko sekä käytetty runkorakenne. Myös rungossa käytettävän puutavaran vahvuus vaikuttaa perustuspilareiden määrään.

Terassin tukevuuden kannalta on ensisijaisen tärkeää suunnitella terassin perustus sekä terassin runkorakenne huolellisesti. Tyypillisesti terassin rungossa käytetään 48 x 148 mm palkkeja, jolloin sopiva jänneväli on noin kaksi metriä. On hyvä huomioida, että runkopuutavaran koon kasvaessa myös terassin tukevuus paranee, ja tällä on tietysti merkitystä myös terassin käyttömukavuuden kannalta.

Kestopuuteollisuus Ry:n oppaasta ”Kestopuuterassin mitoitus” löydät tarkemmat ohjeet terassirungossa tarvittavien tukipalkkien ja perustusten määrästä.

Neljä syytä, miksi kannattaa valita TEPE-perustuskivet

TERÄSVAHVISTEINEN

Raudoitetusta betonista valmistettu anturalaatta on tarkoitettu käytettäväksi perustusmenetelmien alla, ja se antaa lujan sekä tukevan pohjan perustukselle.

PONTTILUKITUS

Kaikissa TEPE-perustuskivissä on ponttirakenne, joka lukitsee kivet sivusuunnassa toisiinsa. Matalissa rakenteissa kivet pysyvät tukevasti paikoillaan ilman betonivalua.

VALMIS URA KANNAKELANKKUA VARTEN

TEPE-pilarikivi on suunniteltu terassirakentamiseen, ja siinä on ura kannakelankkua varten. Et siis tarvitse lainkaan erillistä pilari- tai palkkikenkää, vaan saat terassin rungon tehtyä helposti TEPE-pilarikivien avulla. Lisätietoa pilarikivestä

TERASSIN KAIDETOLPAN KIINNITYS

TEPE-pilarikivessä on kannakelankun urien lisäksi paikka pystytolppaa varten. Voit siis kiinnittää samanaikaisesti pystytolpan esimerkiksi kaidetta varten.

Terassin perustuksen tekeminen TEPE-kivillä

Mitä kannattaa huomioida jo suunnitteluvaiheessa?

Karahtiko kiveen?

Pintamaan jälkeen maaperä saattaa kätkeä sisäänsä monenlaisia yllätyksiä – kiviä, puunjuuria sekä kantoja. Tiiviillä ja routimattomalla maaperällä maapohjan kivikkoisuuskaan ei aiheuta ongelmia, koska pilariperustusta ei tarvitse upottaa syvälle maan sisään. Lisäksi perustuksia tehdessä tulee huomioida salaojat, sähköjohdot ja kaapeloinnit, joita ei silmämääräisesti havaitse maan pinnalta.

Tarvetta erikoistyökaluille?

Perustuskivien käyttö ei vaadi erikoistyökaluja – esimerkiksi betonimyllyt, maaporat tai painavien perustuspilareiden käsittelyyn tarkoitetut työkalut voit suosiolla jättää konevuokraamoon. Yksinkertaisimmillaan työvälineiksi perustuksen tekemiseen riittävät lapio ja vatupassi.  Samalla säästät kustannuksissa ja vaivassa.

.

Kestääkö selkä?

Vahvimmankin rakentajan selkä joutuu koetukselle painavia perustuspilareita tai betonisäkkejä käsiteltäessä.  Perustuspilari muodostuu kolmesta eri osasta, joten yksittäiset kivet ovat kevyesti käsiteltävissä. Ja betonisäkit voit suosiolla unohtaa kauppaan, sillä nämä perustuskivet ovat kokonaan täyttä betonia, eikä perustustöiden yhteydessä tarvita valubetonia, toisin kuin perinteistä pilariharkkoa käytettäessä.

Pienen piharakennuksen perustus TEPE-perustuskivillä

Terassia rakennettaessa TEPE -terassiperustuskivet tulee latoa pontti ylöspäin. Mikäli olet rakentamassa esimerkiksi huvimajan tai muun pienen piharakennuksen perustusta, kannattaa kivet latoa pontti maata kohden. Tällöin saat hyödynnettyä teräsvahvisteisen anturalaatan tarjoaman vakauden lisäksi korokekivet, ja päällimmäiseksi jää tasainen pinta jonka varaan runko asettuu hyvin. Suosittelemme rakenteen jäykistämistä juotosbetonilla silloin kun TEPE -perustuskiviä käytetään piharakennusten alla.

Huvimajan perustus

Kurkkaa vinkit videoilta!

Olipa suunnitelmissa sitten pienen piharakennuksen perustus tai terassin perustuksen tekeminen, hoituu homma TEPE-kivillä näppärästi.

TEPE- terassiperustuskivet ovat saatavilla rautakaupoista, puutavaraliikkeistä sekä rakentamisen verkkokaupoista kautta Suomen.