Pilarikivi – kannakelankun urat valmiiksi valettuna

Pilarikivi
Pilarikivi

Perustuksiin suunniteltu TEPE – pilarikivi

TEPE -pilarikivi on tuotesarjan innovatiivisin ratkaisu, jonka avulla et tarvitse lainkaan erillisiä palkkikenkiä. Kiven päällä on ura 48 mm kannakelankkua varten,  ja urasta on mahdollisuus lähteä kannakelankulla neljään eri suuntaan. Lisäksi esimerkiksi kaidetolppa on mahdollista kiinnittää samanaikaisesti.

TEPE -terassiperustuskivien avulla pilariperustus valmistuu nopeasti ja vaivatta – ilman hitaasti kuivuvia betonivaluja ja ilman lisätarvikkeista, kuten valubetonista tai palkkikengistä,  syntyviä piilokustannuksia.

Teräsvahvisteinen

Pilarikivi, kuten kaikki muutkin TEPE-kivet, on valmistettu teräsvahvisteisesta betonista, joten se tarjoaa erittäin kestävän ja lujan pohjan perustukselle.

Esimerkiksi perinteinen betoninen pihalaatta ei ole valmistettu teräsvahvisteisesta betonista, ja tällöin myös laatan kestävyys ja lujuus on oleellisesti huonompi kuin TEPE -terassiperustuskivillä.

48 mm ura

Pilarikivi on suuniteltu siten, että sen kruunumainen yläosa tarjoaa uran 48 mm kannakelankkua varten. Et siis tarvitse lainkaan erillisiä palkkikenkiä!

Pilarikivessä olevaan uraan mahtuu 48 mm vahvuinen lankku, ja pilarikiven muoto mahdollistaa kannakelankun lähdön neljään suuntaan. Lisäksi pilarikivessä on varattuna lähtö 100 x 100 mm pystytolpalle.

Lukituspontti

Pilarkivessä, kuten muissakin TEPE - terassiperustuotteissa on ainutlaatuinen ponttirakenne. Pontti lukitsee kivet sivusuunnassa toisiinsa.
Ponttirakenteen ansiosta kivet pysyvät paikoillaan heti latomisen jälkeen. Perustuspilari pysyy vakaasti paikoillaan, eivätkä kivet pääse liikahtelemaan pois paikoiltaan työskentelyn lomassa.

Tutustu tarkemmin

TEPE -anturakivi

Tutustu tarkemmin

TEPE -korokekivi